tiistai 27. tammikuuta 2015

"kyllä siitä vielä kelpo heppa tulee"

Kun tuohon hevoseen on päivä päivältä tutustunut paremmin alkaa näkemään sen todellisen luonteen. Se on todella herkkä, ehkä se kertoo jotain menneisyydestä..

Mutta neiti on ollut hienosti. eilen ratsastaessa sai olla ylpeä, neiti ei pelännyt enää 3 lentokoneen jälkeen niistä kuuluvaa ääntä.

Senni on myös sopeutunut laumaan ihan hyvin. Sen kaveri on 16v tamma, jonka kanssa se viihtyy. Hepat saavat syödä ja vaeltaa isoa aluetta pitkin koko päivän, mikäs sen parempaa:)
Herkkuja? mami, anna herkkujaaa!

hepoilla on iso tila ja ihana järvimaisema:)

Senni, ja Sennin ystävä

En ois uskonu että näin mukavan tamman voi löytää. Ratsastukset ovat menneet tosi hyvin. Lähinnä ollaan vaan harjoiteltu pohkeiden merkitystä eli pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Senni on vielä tosi epätasainen suusta,mikä on ihan ymmärrettävää. Ensiviikolla on tulossa eläinlääkärikin, jolloin olisi tarkoitus katsoa neitin purukalusto ettei suussa ole piikkejä.
tamma<3

perjantai 23. tammikuuta 2015

-Ois se huonomminkin voinut mennä-

Nimittäin eka ratsastus. Senni päästi nätisti selkään. Alussa se kävelin vähän hoiperellen, ollessaan ihmeissään.

Käveltiin kentällä noin 15 min. Neiti oli ihan nätisti. Ekalla kierroksella se säpsähti jotain mutta ei onneksi reagoinut sen pahemmin. Tehtiin isoja ympyröitä ja käveltiin suoraa uraa pitkin. Senni oli aika herkkä suusta joten lyhyempi ohjia en vielä saanut otettua. Pari ihan hyvää pysähdystä saatiin tehtyä.

sievä neiti:)



Torstaina Senni sai vähän juosta liinassa ja irtona. Siitä kyllä lähti liikettä :D Kävelyttelin vielä loimi päällä sitä juoksutusten jälkeen.




voiko hevonen näyttää enää tästä tyhmemmälle ?: D
Oli se työn teko niin rankkaa. Tästä lähdetään jatkamaan pikkuhiljaa.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Jotain uutta ja jännää

Ehkä nyt blogi alkaa heräilemään talvihorroksesta koska tänään saapui uusi päätähti blogiin.


Hän on "Senni", 5 vuotias lämminveri neiti. Tammasta en vielä osaa oikein kertoa sen enempää kun ei olla keritty tutustua vielä kuin päivän ajan. Mutta hällä ei oo ajettu starttia ollenkaan, mutta ratsastettu sekä ajo-opetettu on. Senni on väriltään tummanruunikko ja neitillä on pieni tähti otsassa.

Sennin kanssa olisi tarkoitus opetella ratsunjuttuja sekä touhuta sen kanssa kaikkea muuta mahdollista. Selässä en ole vielä käynyt mutta tarkoitus olisi viimeistään ensiviikolla, nyt kun sain satulavyönkin jotta satula pysyy selässä. Tänään vähän kentällä taluttelin ja liinassa kävelytin. Se onnitui kuin vanhalta tekijältä, joten uskoisin että neitiä on juoksutettu joskus.

Hepsu saa nyt rauhassa tutustua paikkoihin ja uusiin kavereihin. Toivottavasti arki alkaisi rullaamaan mukavasti tästä etiäpäin.


keskiviikko 31. joulukuuta 2014

vuosi 2014

Vihdoin sain suurimman osan stressistä ja ajatuksista pois mielestä joten tännekkin voisi löytyä innostusta kirjoittaa vähän lisää kun en ole nyt päässyt niin ahkerasti päivittämään blogia.

Vuosi 2014... hmm oli aika suurimmaksi osaksi surullinen ja arvaamaton. Monia hyviäkin asioita tapahtui kaikista suruista huolimatta.



Ensimmäinen ravihoitoheppani sekä luottoratsuni lähti tammikuun 8 päivä taivaslaitumille.


Sekä ensimmäinen oma hevoseni oli kuntoituksessa koko talven, kevään ja syksyn. Kunnes tein maailman raskaimman päätöksen ja päästin parhaan ystäväni parempaan paikkaan. Ehkä maailman paras hevonen vaikkei meillä aina hyvin mennyt ja Niksu osasi olla haastava. Kehityttiin molemmat melkein 2 vuoden aikana huimasti.





Sitten olikin jo kesän loppu kun kesätyöt alkoivat sekä kävin tunneilla. Tunneilla olen käynyt nyt siitä keväästä lähtien sekä Pappa astui myös hoitokuvioihin. 
Kermasta tuli myös melkein vakkari heppa tunnilla

Pappa vähän pisti menemään

Pappa, tulossa lisää tietoa jossain vaiheessa.

Syksyn ja talven olen myös käynyt ystäväni mukana kisoissa, suurimmaksi osaksi kamera kädessä. 



Toivon että ensivuosi oli parempi ja tulisi uusia kuvioita mukaan. Siinä ehkä ne tärkeimmät tältä vuodelta.


                                          Hyvää uuttavuotta kaikille lukijoille !

lauantai 13. joulukuuta 2014

Tulossa:

Tässä ois vähän esimakua seuraavasta postauksesta. Toivottavasti täällä on vielä lukijoita.



Kukas tää hepa vois olla ?;)

maanantai 10. marraskuuta 2014

Niin paljon intoa kirjoittaa, muttei ole kirjoitettavaa...

Heipä hei pitkästä aikaa. Mulla ois ihan hirveä into päivitettä blogia, mutta kuin arvata saattaakin, ei ole mitään kirjoitettavaa. Tunneilla oon käynyt nyt ja sieltä on löytynyt yksi suosikkiratsu joka on Kerma.
Kerman kanssa kesällä, silloin en yhtään tykännyt tästä ponista.

muikeloponi



Nykyään alan ymmärtämään miten Kerma ratsastaessa toimii, joten sillä on mukava mennä. Olen hypännyt myös (ainakin melkein) jokaisen estetunnin. Kerma on luonteeltaan myös hyvin hauska ja huumorintajuinen. Se on pyöreä, ahne poni : D

Heppakuume jatkuu edelleen, ja siitä ei mahda päästä pois. Olenkin tässä mietiskellyt tulevaa ja miettinyt että enköhän ensi vuoden puolella suunnittele joko omaa tai ylläpitohevosta itselleni. Olenkin tehnyt niska limassa töitä että rahaa hevosta varten saisin. 

Elämä ilman Niksua on tuntunut kurjalle ja tylsälle. En kyllä vaihtaisi mitään kokemusta sen hevosen kanssa, oli se vain niin rakas ja tärkeä kaikesta huolimatta.







Toivonkin että pian elämääni saapuisi arjen piristäjä. Olen tullut siihen tulokseen melkein (99%) että seuraava heppakamu tulee olemaan varmaan lämpönen. Tämä rotu on jostain syystä kolahtanut minuun, vaikkei se olekkaan mikään valmis ratsu taikka ratsurotuinen niin näistä joistaki non tullut upeita yksilöitä. Minua kiinnostaa edelleen projektit enkä tarvitse muuta kuin ihanan heppakaverin jonka kanssa voi harrastaa hevosen mukaan. En ole innostunut aktiivisesta valmentautumisesta taikka kisaamisesta. Toivottavasti pääsen taas pian päivittelemään blogia.





Seinälläni koristaa suuri muisto Niksusta, täydellinen joululahja.

memory <3

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Muita kuulumisia(pari ostosta)


Tähän väliin vähän muita kuulumisia. Olin Tiistaina pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Menin jo hyvissä ajoin eli 15 yli 5 tallille kun tunti alkoi 6 aikaan. Siinä tutkailin hevosia kun tallille oli kerinny tulla parin vuoden sisällä uusia hevosia. Sitten tuli aika maksaa tunti ja jakaa hevoset. Kaikki muut hevoset tiesinkin paitsi juuri sen jonka tunnille ratsukseni sain. Eli hän oli 7v eestinhevostamma Riisi, hän on 147 korkea. Eka pieni järkytys meenasi vallata että poni? täh, mutta onneksi Riisi olikin suht iso ja jykevä rakenteinen ettei se ollut ihan pikkuinen poni. 

Lähdettiin kentälle päin hipsimään pieni jännitys päällä kun ponista en tiennyt mitään, en osannut näköjään edes sukupuolta arvata oikein kun ensinäkemältä luulin sitä ruunaksi : D mutta sitten opettaja kertoi tietoja ponista niin ilmeni että hän olikin tamma.. hups.

Aloitettiin tunti niin että käveltää pitkin ohjin alkuverkat, ja kun aikamme oltiin kävelty aloitettiin työstämään heppoja käynnissä ja ravissa. Riisi vaikutti ihan kivalta, vähän jäykkä ja laiska se oli. Tein ihan perus taivutteluja, voltteja sekä siirtymisiä. Ai että se ravi, se oli niin ihanan pehmeä jossa pysty vaan istua mukavasti harjotusravissa. Aikamme hevosia verkaten itsenäisesti molempiin suuntiin siirryttiin laukkaamaan, mutta enhän minä saanut koko ponia edes laukkaamaan verkan aikana. Kunnes selvisi että Riisin koulutus oli hieman kesken ja laukannosto erinlailla opetettu kun normaalisti olin tottunut nostamaan. Noh, ei sitten verkatessa laukattu.

tunnin ratsu Riisi

Sitten siirryttiin itse tehtävään, eli ympyrää pienentäen ja suurentaen pohkeenväistöllä. Se oli aika hankala tehtävä Riisille, mutta poni yritti parhaansa, ja tuli sieltä ihan onnistuneitakin pätkiä. Tehtiin tätä käynnissä kuin ravissa eka molempiin suuntiin. Lopummassa lisättiin tehtävään vielä laukannosto väistön jälkeen. Tässä vaiheessa keskityin itse vain hiomaan laukannostoja jotka alkoi sitten raipan kanssa onnistua. Pari kertaa poni oli sitä mieltä että nyt lähetään talliin kesken laukan, mutta pari kertaa kaulalle raipalla napautettua poni uskoi että nyt tehdään töitä. Lopussa poni alkoi keskittyä ja rentoutua. Laukatkin onnistui jotenkuten, mutta niissä on vielä paljon opeteltavaa ponille. Tehtävän jälkeen ravailtiin vielä hetkinen molempiin suuntiin ja sitten annettiin hevosille loppukäynneiksi pitkät ohjat. Tunnista jäi kiva maku suuhun, poni oli ihan kiva pään vetämistä ja laukkaa lukuunottamatta. 

Postissa tuli tänään pari mukavaa juttua, ostin siis palaturvaliivin itselleni sekä uudet hanskat alennuksesta.




Olisi kiva kuulla teidän mielipidettä tämmöisestä postauksesta. Sekä jos on jotain kysyttävää niin järkevästi saa kysyä!