torstai 13. syyskuuta 2012

Elossa ollaan!

Tulipas huomattua, että en oo taas viikkoon postaillut mitään. Mutta eipä ole hirveämmin ollut mitään postattavaa.
Mutta viimeviikonloppuna en päässyt kotiin, koska piti jäädä töihin Kiuran kansallisiin estekisoihin.. Oisin menny mielummin kotiin. Sielläpä se viikonloppu menikin. Perjantaina meillä oli taas ratsastustunti, joka oli estetunti. Jäikss. Menin Kinkulla, joka oli jättisuuri hevonen :D Sillä oli kiva ravi, mutta laukassa en osannut sitten yhtään istua.(En osaa mennä enää isoilla hepoilla!) Tuntui että revin sitä välillä suusta laukatessa. No siinä alkuverkattua aloitimme laukkapuomitehtävällä. Pikku puomikasoja oli kolme peräkkäin ja tulimme pari kertaa niitä. Kun olimme ne ylittäneet onnistuneesti, opettaja nosti keskellä olevat puomit ristikoksi, jota tultiin. Sen jälkeen vika puomi nousu pystyksi, joka oli ehkä 50-60 cm korkea lopussa. Kinkku vaan laukkasi esteiden yli, ja minä yritin roikkua matkassa. Istuntani oli kyllä jotakin kamalaa.. En oo hypänny moneen kuukauteen, ja silloinkin vaan yhdellä hevosella, jonka hyppytyyli tuli tutuksi. Mutta siitä lähtee parantaminen sitten.
rakastuin tähän kuvaan<3

Maanantaina meillä oli ravitunti, jolloin ajoin Booriksella. Hoitaessa pikkupoika oli kiltti ja mukava, mutta ajaessa oli vauhtia, jos olisi päästänyt kunnolla, se olis silloin nimittäin lähteny : D Mutta hengissä selvittiin, ja oli ihan kiva ajaakkin. Jos oikein muistan olen nyt ajanut seuraavilla hevosilla:
1.Booris
2. En muista..
3.Teuvo
4.Nasse
5.Booris

Kaikki ovat olleet mukavia ajaa ja hoitaa :)



ikävä<3


tallin uusi asukas

Huomenna kotiin, ja pääsee rakastakultamussukkaa taas hoitaa ja ratsastaa <3! On kauhea ikävä :( kahen viikon eri on ollut jostain syvältä. Onneksi pääsen jo ensiviikolla to kotiin, joten todennäköisesti pääsen silloin jo pe,la ja su hoitaa Elmerii. Palaillaan lauantaina :) Yritän miettiä uutta ulkoasua tässä..

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Perjantai - ratsastustunti

Perjantaina oli siis 3 ratsastustunti koululla, ja mentiin puomeja. Halusin jo aikasemmin mennä Tikrulla ja kun kuulin opettajan sanovan että me mennään Tikrulla, tuli sellanen fiilis et jes : D kaikki jotka sillä on tähän asti menneet ovat sanoneet sitä laiskaks.
Hain sen sisälle. Annettiin pyörähtää karsinassa jos vaikka sil ois jano tai pissihätä. Sitten alettiin harjata ja varustaa. Päätettiin että mie sain mennä eka, kun sovittiin Sallan kaa että se kuvaa mun tunnilla ja mä sen tunnilla.
Käveltiin siin alkuun, siinä Tikru tuntui hieman laiskalta, mutta vastasi kun pohkeella sitä pyyti eteenpäin. Kun alettiin ravaamaan, Tikru alkoi jo hieman herätä, ja reipastui. Siin sit aikamme ravattiin tavallisesti kuin alettiin mennä pitkillä sivuilla kevyessä istunnassa ja lyhyet keventäen. Sen jälkeen otettiin laukkaa molempii suuntiin myös kevyessä istunnassa. Sen jälkeen alettiin tulla ravipuomeja. 3 hieman lyhyemmällä välillä ja 3 hieman pitemmällä, ja kaikki oli siis peräkkäin. Sitä tultiin pari kertaa jonka jälkeen ehkä ravattiin/laukkattii, en muista enää : D



koulusatula ei oo tehty oikein tuohon tarkoitukseen..





Heppa yllätti positiivisesti, ja oli mukava :)! Mielestäni tuntikin sujuin ihan hyvin ja oli kivaa : D Pitää yrittää useamminkin saada kuvia, ensviikolla on kait tiedossa estetunti.

Kuvat (c) Salla

lauantai 1. syyskuuta 2012

videopostaus

Videopostaus aamutallista. Jotkut kohdat jäi aika pitkiksi.. Mutta yrittäkää kestää. Teen parempaa postausta huomenna, kun en jaksa nyt yöllä ajatella.. : D


tiistai 14. elokuuta 2012

Kouluuuu

Hieman tylsästi on koulu alkanu.. Mut tuossa ois mun lukkari, jonka nyt laitoin näytille. Aika rento on..

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Elmeri+muutto


Tänään ratsastin vikan kerran Elmerillä. Saas nähdä millon ees seuraavan kerran nään koko hevosta.. Mutta menin ilman satulaa. Alussa ihan pitkillä ohjilla alkukäynnit normisti. Jonka jälkeen aloin tekee pysähdyksiä ja  voltteja, että sain Elmerin taipumaan kunnolla. Alussa se oli vielä hieman jäykkä.Mut alko taas taipumaan,ku tein ympyröitä ja voltteja. Kun olin "verkannut" käynnissä aloin tekemään kolmikkarista kiemurauraa. Päätin olla ottamatta yhtään ravia , kun pidin vain kevyen kävelypäivän, koska itsellänikin oli hieman kiire kun piti lähtee ajamaan Kiuruvedellekkin. Jäi vähän lyhyeks, mutta loppuun saatte viel pari uutta kuvaa ukkelista :)





pikku aasi <3 
En tiedä postaanko nyt pitkään aikaan kun olen täällä koulussa, ja tääl ei ehkä hirveemmin tapahdu mitään ihmeellistä.

torstai 9. elokuuta 2012

Videoita uittoreisusta

Sori en saanu teilletehtyä sitö videopostausta, kun en saanut ladattua mitään ohjelmaa.. Mutta saatte videonpätkiä kumminkin.