tää tulee taas myöhässä, kun eilen meillä meni niin myöhään pulkkaratsastuksessa : ) Tälläkertaa kokeiltiin Allulla. Selästä käsin allu ei meenannut pysyä haskassa laukan aikana, mutta pulkassa oli ihan kiva istua : D
Luukku 9 - Elämäni hevoset
Elämäni hevoset siis. Hmm apua, en tiedä mistä aloittaa. No, elämäni 1 listalla olevat hevoset ovat tietysti Elmeri ja Niksu :)
Sitten perässä tulee Hilkka, Pultti ja Hurma. Valitettavasti en luultavasti tule ikinä enää näitä hevosia näkemään : /
Eipä minulla taida muita elämäni hevosia sinäällänsä olla. Tässä ovat siis kaikista tärkeimmät
maanantai 10. joulukuuta 2012
lauantai 8. joulukuuta 2012
8 luukku
7 Luukku
| harja, joka on ihanan värinen :) |
Mutta sitten itse asiaan. Eli luukku 7-Parhaat saavutukset ratsastuksessa

Yksi on ainakin onnituneet koulukisat : ) Hyväksytty helppo c, ja voitto ratskoulukisoissa : ) Sitten kun hyppäsin ensimmäisen (ja viimeisen)metrini. Ja olen saanut koulutettua jotenkin hevosta eteenpäin edes jotenkin. Olen voitaanut myös hieman estekammoani, joka on mielestäni jo jonkinlainen saavutus : ) Olen aina ollut enemmän kouluratsastaja, ja monien tippumisten johdosta, olen jotenkin alkanut niitä esteitä sitten pelkäämään.torstai 6. joulukuuta 2012
Luukku 6 aukeaa : )
Luukku -6 Kuinka hevoseni tuli minulle
Nii, tästähän ei ole kuin vajaa viikko vain : ) Mutta siis olimme sopineet erään toisen hevosen katsomisen parin päivän päähän, mutta tutkin jo tätä 7 v ruunaa, ja päätin kysäistä omistajalta lisää tietoja. Hevonen ei ollut vielä myyty, joten päätin yhtenä päivänä laittaa omistajalle viestiä olisiko huomenna mahdollista tulla katsomaan. Niksu oli siis 2 hevonen jos eka jota käydään katsomassa, ei olekkaan semmoinen mitä halusin. No lähdettiin siinä aamusta ajamaan, meillä oli noin tunnin ajomatka. Kun vihdoin päästiin perillä, tarhassa seisois 2 lämppäriä ja 2 shettistä. En ollut eka varma kumpi lämppäreistä oli Niksu. Mutta juteltiin hetki omistajan kanssa ja lähdimme hakemaan herraa talliin katsottavaksi ja hakiessa, se ei suostunut kävelemään yhtään minnekkään. Siinä aikamme sitä yritettiin saada liikkeelle, ja onneksi se sitten suostui kävelemään talliin. Siinä juteltiin hevosesta, nosteltiin jalkoja, siliteltiin ettei aro mitään. Jotenkin vain ihastuin tähän lutuiseen ja rauhalliseen ruunaan. Koko automatkan mietimme ostetaanko vai ei ja päätimme sitten ruunan ostaa : ) Sitten soitinki njo omistajalle ja sovittiin milloin he voisivat poitsun tänne tuoda. Ja niinhän siinä kävi että la 1.12 iltapäivällä Niksu tuotiin meille : ) Ei ollut mutkikas juttu.
Eilen kävi kengittäjä, ja nyt on talvipopot jalassa : ) Tänänä yritin ratsastaa, mutat ei siitä tullut mitään ku herran peräpää lenteli välillä. Lopetin kun sain sen tottelemaan ja kulkemaan edes jotenkin nätisti. Mietin mistä voisi johtua, ja alan karsimaan niitä vaihtoehtoja, kun saan raspaajan ja hierojan tilattua. Jos ei niistä johdu, nii satula tai vaan kiukku tai testailu. No jospa huomenna paremmalla tuloksella. Ps. Huomasitteko alhaalla nuo LUIN, KATSON KUVAT napit, eikun vaan niitä painelemaan ; ) Nyt ette valitettavasti saanu kuvia, kun tässä koneella ei ole oikein mitään kuviakaan.. : /

keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Jouluinen arvonta!
http://somecountrygirl.blogspot.fi/2012/12/luukku-4_4.html
http://hyvavalmennussaaasennevammanpois.blogspot.fi/2012/12/arvonta.html
Osallituin arvontaan osallistu sinäkin!:) Palkintona harjalaukku tai hienot kannusremmit! Klikkaamalla osoitetta pääset blogii.
Toinen arvonta myös, palkinto on vielä yllätys :)

Luukku 5
Luukku 5- Ratsastusurani
En muista tarkkaa vuotta,mutta veikkaan että 2007-2008 aloitin ratsastuksen Heppahovissa. Kävin siellä putkeen pari-kolme vuotta säännöllisesti tunneilla. Siellä kehityin jo aika paljon eteenpäin. Kävin myös parissa kisoissa. Yhdet mieleenpainuvimmat kisat taisivat olla ne viimeiset koulukisat. Meenasin myöhästyä koko kisoista, menin Siradus "Sira" nimisellä ponilla siellä. Kun nousun selkään, istuin sen pepun päälle, kun Sira lähti kävelemään ennenkuin pääsin satulaan. Mutta 1 sija sieltä sitten tuli : ) Mutta talli ja hevoset olivat mukavia :)
Sitten vaihdoin tallia Pekkometsän ratsastuskouluun, kokeilu mielessä. Kävin siellä noin puolisenvuotta. Mielestäni talli oli mukava, hevoset oli kivoja, plussana oli myös maneesi :) Ainut miinus oli etten ikinä päässyt tuona aikana hyppäämään yhtään.
Tämän jälkeen vuonna 2010 talvella avautui uusi ratsastuskoulu lähellämme, nimittäin Keskimäen hevostila. Täällä kävin myös puolisen vuotta. Samalla minulla oli vuokraponi Regaal eli Kalle, jota kävin kerran viikossa ratsastamassa ja hoitamassa. Kävin ekan kerran puolisen vuotta vuokraamassa, ja joskus myöhemmin kun aloitin uudestaa, kerkesin käydä vain parit kerrat, kunnes Hilkka tuli minulle.
Myös joskus syksyllä 2011 aloitin uudestaan tunnit Heppahovissa, ja enkä kauaa kerennyt siellä käymään, kun huonot kelit ja innostus loppui. En ole oikein sen jälkeen käynyt enää ratsastustunneilla, mitä nyt parit tunnit Hinkulan tunneilla.
Olen käynyt myös kesällä leireillä Maukolan tilalla. Siellä kerkesin käydä 4-5 leirillä, ennen kuin he lopettivat leiri- ja tuntitoiminnan. Sitten näitten jälkeen olen ratsastelltu kavereitten hevosilla, kotona, omilla ja vähän kaikenlaisilla : D Olen käynyt kyllä parilla irtotunnilla, ja meenasin käydä joskus myös :)
| koulukisoista 2009 Siran kanssa |
Sitten vaihdoin tallia Pekkometsän ratsastuskouluun, kokeilu mielessä. Kävin siellä noin puolisenvuotta. Mielestäni talli oli mukava, hevoset oli kivoja, plussana oli myös maneesi :) Ainut miinus oli etten ikinä päässyt tuona aikana hyppäämään yhtään.
![]() |
| Ystävän ent. poni Milla jota ratsastin välillä |
![]() |
| Kallen kanssa talvimaastossa |
![]() |
| Minä ja Vili vuonna 20004? |
![]() |
| Maukolasta 2010 Lakiponi |
Olen käynyt myös kesällä leireillä Maukolan tilalla. Siellä kerkesin käydä 4-5 leirillä, ennen kuin he lopettivat leiri- ja tuntitoiminnan. Sitten näitten jälkeen olen ratsastelltu kavereitten hevosilla, kotona, omilla ja vähän kaikenlaisilla : D Olen käynyt kyllä parilla irtotunnilla, ja meenasin käydä joskus myös :)
tiistai 4. joulukuuta 2012
Luukku 4
Luukku 4- Unelmahevoseni
Ekana pyydän anteeksi kun postauksen tulee näin myöhään. Yritän saada jo vähän aikaisemmin ne kirjoitettua.
Mutta itse asiaan, eli minkälainen on unelmahevoseni. Hmm, se olisi ehdottomasti ruuna, kiltti ja lutuinen semmoinen :) jota saisi paijata ja pusutella. Tykkään touhuta hevosen kanssa ihan maastakäsinkin vain. Ei kauhean iso max. 160 cm. Se voisi olla rodultaan lämppäri, olen vain ihastunut tähän rotuun, ku ovat aikamoisia monipakkauksia, voi ajaa ja ratsastaa, tietysti kun kouluttaa. Mutta suokkikin tai joku pv olisi myös kiva !:) Se voisi olla jo valmiiksi koulutettu, tai voisi olla projekti. Periaatteessa se olisi ihan sama. Tietenkin olisi ihan kiva jos hevonen olisi jo joku kokenut konkari :) Värillä ei nyt ole väliä, mutta kimot ovat aina olleet jotenkin ihanan värisiä, paitsi mutakeleillä : D Tai joku tumman sävyinen ja sukat, sekin on myös yksi heikko kohta minulla :) Eipä minulla oikein semmoista unelmahevosta ole, kaikki melkein kelpaa. Mutta toivon Niksusta vielä tulevan se minun unelmaheppa, ja yhden jos saisin vielä Niksussa muuttaa, olisi sillä joku läsi tai piirto tai tähti <3
Muuhun sitten. Kävin tänään ekaa kertaa kunnolla Niksun selässä. Se oli eka hieman jännää että miten heppa suhtautuu, mutta loppujenlopuksi se sujui ihan hyvin. Vauvaa vaan vähän ihmetytti asia, mutta sitten se alkoi kumminkin toimimaan ihan okoosti. Tein pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Hoksasi sitten pohkeen jotenkin. Huomenna ehkä uskaltaudun uudestaan ilman taluttajaa aidatussa tilassa. Saa nähdä mitä tulee.. Huomista odotellen :D Valitettavasti mitään kuvia &videoita tästä ette saa, ja taitaa jäädä nyt koko postaus kuvattomaksi, ellen löydä täältä koneen kätköistä jokusen kuvan.
Ekana pyydän anteeksi kun postauksen tulee näin myöhään. Yritän saada jo vähän aikaisemmin ne kirjoitettua.
![]() |
| Pikku-Pulesta jokunen talvikuva :) |
![]() |
| Miina ja Niksu montesta |
Muuhun sitten. Kävin tänään ekaa kertaa kunnolla Niksun selässä. Se oli eka hieman jännää että miten heppa suhtautuu, mutta loppujenlopuksi se sujui ihan hyvin. Vauvaa vaan vähän ihmetytti asia, mutta sitten se alkoi kumminkin toimimaan ihan okoosti. Tein pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Hoksasi sitten pohkeen jotenkin. Huomenna ehkä uskaltaudun uudestaan ilman taluttajaa aidatussa tilassa. Saa nähdä mitä tulee.. Huomista odotellen :D Valitettavasti mitään kuvia &videoita tästä ette saa, ja taitaa jäädä nyt koko postaus kuvattomaksi, ellen löydä täältä koneen kätköistä jokusen kuvan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)