maanantai 24. kesäkuuta 2013

Joskus onnistuu, joskus ei

En ole taas päässy koneen ääreen kirjoittamaan, mutta nyt otan itseäni niskasta kii, ja kirjoitan. On jopa paljon kuvia : ) Ratsastusta normaalisti. Niksulla oli myös 8 v synttärit eilen
Niksun synttäriherkku












Suuri kiitos kuvista Kristalle : ) Mentiin siis puomi ja kavaletti työskentelyä ravissa ja laukassa. Kaikki onnistui suht hyvin. Oli kauhean kuuma päivä joten ei kehdannut kauheasti mennä. 

Perjantaina meillä on rataharkat läheisellä ratsastuskoululla. Saas nähdä miten onnistuu. Haluaisitteko videota vai kuvaa sieltä mahdollisesti ?

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Meidän tarina päättyi..

Jep, tosiaan eräs anonyymi kysyiki jo tähän liittyen. Tosiaan, otsikostakin voi jo päätellä mihin postaus koskee.




Tosiaan eilen tapahtui se kauhea päivä jota olin osannut jo odottaa jonkin aikaa. Eli siis maailman tärkein ja parhain hevonen lähti uuteen kotiin. Ikuisesti sinua muistellen<3 En voi sanoa miten tärkeä tämä hevonen Elmeri oli minulle, ja nyt kaikki on ohi.

16.10.11 - 21.6.13










torstai 20. kesäkuuta 2013

Video-ilman satulaa



Pieni pätkä tän päivän ratsastuksesta. Ihan hyvin meni, mutta tuo ravi.. se on jotain niin kauheeta istua.

Kaikki kaunis päättyy aikanaan

Mikään ei ole ikuista. Pitää vain pystyä irroittamaan... tämmösiin fiiliksiin  jouduin tänään heräämään.



Mutta päivien tapahtumiin. Eilen tuttavani kävi pitämässä tuntia minulle ja Niksulle. Sovittiin aikasemmin jo että on estetunti. Aloitettiin tehtävä niin, että tulin ravissa lyhyille sivuille voltit, myöhemmin siihen lisättiin 3 ravipuomin tulo. Tultiin parikertaa molempiin suuntiin. Sitten vaihdettiin ympyrälle, jossa harjoteltiin laukkaa.Ympyrällä oli myös pieni este, jota aina välillä tultiin. Hypyt ei oikein onnistunut kumpaankaan suuntaan.

Seuraavana tehtiin semmoista tehtävää, eli laukkavoltti, este, ravivoltti, ravipuomit uusi laukannosto este, ja seitä samaa rataa. Välillä onnistui ihan hyvin, välillä taas siirtymiset venyi. Toiseen suuntaan onnistui paremmin. Lopussa estekkin oli jo 80 cm. Ravasin loppuravit vielä hetken ja sitten kävelin. Ihan hyvä fiilis jäi tunnista, vaikkei esteille tuonnit ja paikat onnistunut niin hyvin.








maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kisapostaus

Joo, elikkä Niksulla oli maailman ensimmäiset estekisat lauantaina Maaningalla. Luokkana oli 60 cm.
Kisat alkoi 10 ja oltiin jo perillä ehkä puol 9 jälkeen. Siinä katottiin hepat, että niillä on kaikki ok. Sen jälkeen lähdettiin maksamaan lähtömaksut ja kattomaan rataa. Ja niin jos joku ei vielä tiennyt, niin itse en mennyt Niksulla vaan kaverini Ansku. Muuta en osaa kertoa, kuin että Niksu näytti hyvälle. Puhdas rata tuli, elukka ekaa kertaa maneesissa, eikä käyttäytyny pöllömmin.

Seuraava teksti on lainattu Anskun blogista.

60cm rata oli helppo, mukavan selkeät linjat ensikertalaiselle ja muutenkin erittäin kivan radan oli Jaana tehnyt. Verkassa Niksu hyppäsi todella kivasti (ulkoverkka) ja viimeisillä kiekoilla rupesi kuumumaan niin paljon, että ajattelin menn radan ravissa ihan turvallisuussyistä. Maneesissa saatiinkin ottaa yksi hyppy ennen radalle lähtöä ja hui kun maneesissa oli kaikkea jännää pikkuhepalle. Rataan olen oikein tyytyväinen, Niksu hyppäsi kaiken nätisti, ainoastaan sarja oli hankala, mutta niitä treenataan nyt ahkerasti. Tuloksena olikin 0-rata ja arvostelun ollessa A.0.0 saatiinkin sitten ruusuke kotiinvietäväksi. Mukava aloittaa hepan esteura voitolla, tästä ponista kuullaan vielä!


Loppuun saatte vielä ratavideon: 


sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Videota

Tein tylsiintyneenä videon Niksusta. Kisapostausta saatte hieman myöhemmin.

 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

keiteleen kisat- videopostaus

Noniin, kone suostui yhteystyöhön ja sain videopostauksen vihdoin ja viimein valmiiksi! Tässä siis, kiva sössötys mulla :D:D mutta älkää järkyttykö