lauantai 28. kesäkuuta 2014

"kuka voisi kellon seisauttaa ja ajan pysäyttä?"

aamujumppa rodeot
Aika vaan kuluu ja aika lyhentyy. Jäljellä ei ole enää kuin parinsen viikkoa. Vihdoin on myös ratsastuskuvia, kun sain kuvaajan. Ärsyttävää kun aikaa on noin vähän ja hevonen temppuilee ainakin joka toinen ratsastuskerta. Mutta ei auta kuin itku kurkussa jatkaa. Noh, hevoseton on huoleton.


tässä Niksu menee jo aika hyvin, ei rullaa itseään liikaa


tämmöstä se meno suurimmaks osaks oli..




Ratsastellut oon aika normaalisti. Mitään ihmellisempää ei olla tehty kuin yritetty saada mukivia ja hyviä pätkiä eikä kyttäämistä sekä säikkymistä. 


Tulavaisuutta olen miettinyt hevosten suhteen. Oman hevosen tulen varmaan ostamaan sitten ehkä vuoden päästä ehkä parin. Se on myös vähän auki millaista hevosta, mutta miettinyt olen suokkia. Välttämättä en enää lvtä osta, vaikkei minulla mitään niitä vastaan ole, mutta suokki on myös lähelä sydäntä. Mutta sen näkee sitten. Seuraavaan hevoseen panostan enemmän ja yritän ostaa ainakin peruskoulutetun. Mut näillä tunteilla ja näillä mietteillä jatkan päivien laskemista.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kun päätöksen on tehty, ei auta muuta kuin odottaa

Ei ole nyt ollut paljoa taaskaan intoa kirjoittaa koska päätin tässä yhden tärkeän sekä surullisen päätöksen.
kun päätös on rakkaaseen liittyvä se on aina raskasta<3
Eli elämäntilanteeni meni nyt siihen pisteeseen että hevosen pito ei oikein onnistu, siihen monia osasyitä. Joten päätin nyt että lopetan Niksun kokonaan. Näin varmistan ettei se ainakaan tulevaisuudessa joudu huonoon kotiin tai kiertoon tai kärsi elämästään kun polven 100% varmaa parantumista ei ole. Tähän lopetukseen ei siis liity mitenkään Niksun polvi, se on ollut nyt hyvänä ja parempaan suuntaan. Tottakai se harmittaa minua aivan vietävästi että joudun sen pois pistämään kun polvi on parempaan suuntaan, mutta se on hevosen parhaaksi.

" oot pienempi kuin 2, suurempi kuin 0, olet elämäni ykkönen<3



Joka päivä tallilla käynti tuntuu vaikeammalta ja kauhean haikealta, mutta minkäs teet kun elämä niin ohjaa. Mutta tulevaisuudessa kun on autokortti, työ ja enemmän aikaa todennäköisesti hankin uuden hevosen, mutta siihen asti yritän etsiä joko vuokrahevosen tai suuntaan ratsastustunneille.















Vielä meillä on hetki yhteistä aikaa ja yritänkin ottaa siitä kaiken ilon irti. Mikään ei kestä ikuisuutta ja joskus vaan pitää tehdä päätöksiä. Toisaalta on niin helpottava olo kun suuri taakka ja huoli tippuu harteilta.


                      *pian olet tähtenä taivaalla, siellä missä muutkin. Kyllä me joskus tavataan, lupaan sen<3*

torstai 5. kesäkuuta 2014

Ehkä on aika herätä horroksesta


Tosiaan päätin pistää blogin tauolle ja alkaa miettimään mitä elämältä halua, mikä onnistuu ja mikä ei.. Eka kouluvuosi takana, 1,5 vuotta vielä edessä.







Niksun kanssa ollaan menty ihan normaalia arkea. Liikuttanut olen poni vähän kevyemmin ja sen voinnin mukaan. Ollaan myös maastoiltu nyt aika paljon. Mitään ihmeellistä ei ole siis tapahtunut. Ehkä tää bloggaaminen alkaa tästä taas sujua kun aikaakin löytyy.























1.6. Niksu oli ollut tasan 1,5 vuotta omistuksessani. Pidettiin pieni hemmottelupäivä sen kunniaksi.
Olisko teillä postausideoita ? Nyt olisi aikaa toteuttaa niitä!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Heppailua kerrakseen


Tein vähän muokkauksia blogille. Uuden bannerin haluaisin, jos löytäisin jonkun sopivan tekijän :) 

juoksutusta 1.5.14
Päätin myös ottaa anonyymeiltä kommentointioikeuden pois, koska mitään muuta kun negatiivisia kommentteja ei ole nyt tullut, enkä tällä hetkellä jaksaisi yhtään haukkumista. Niksu ei kärsi eikä se ole kipeä. Polven parantuminen vie aikaa ja ell on käskenyt liikuttaa hevosta. Ratsastaessa Niksu on alussa vain jäykkä kunnes vertyy, ei siis ep. Toivottavasti kaikki ymmärtävät, tai jos joku on jäänyt epäselväksi tulee selvittämään sen vaikka facebookissa eikä täällä nimettömänä. Ehkä näin minunkin on kivempi kirjoittaa tänne mitään kun ei tarvitse aina pelätä.

my love<3
Kanneskelin uutta vettä ulos
Mutta, sitten tähän päivään. Menin kolmen maissa tallille. Tein normaalit tallihommat ja ratsastin. Mentiin pellolla kevyesti askeleet läpi sekä taivutteluja. Tein käynnissä kasikkoa taivutellen huolella. Sitten aloin ravaamaan "pitkiä" sivuja rennosti ja välillä vähän reippaammiin. Vaihdoin suuntaa ja sama juttu siihenkin suuntaan. Otin pitkillä sivuilla myös laukkaa. Heppa liikkui ihan kivasti sekä oli tosi kivalla tuulella ratsastaa, ei hötkyilly eikä säikkynyt mitään. Kävelin hetken selästä vielä loppukäyntejä kunnes siirryin taluttamaan tallin pihatietä pitkin. Purin hepan sekä harjasin ja tutkin sen läpi ja laitoin polveen vielä arnicageeliä ja suojan päälle ja iskin hepan karsinaan. 

Tallippäiän jälkeen suunnattiin matkukseen hööksiin. Hööksistä ei lähtenyt mitään tälläkertaa matkaan. Illalla menin vielä katsomaan sorsasaloon raveja. Käytiin myös valjaskulmassa ja sieltä lähti mukaan uusi pullo arnicaa kun entinen puteli on lopussa. Raveja on jollakin tavalla kiva seurata, mutta siltä en jollain tavalla tykkää kuitenkaan katsoa. Viimeksi raveissa olen käynyt kesällä ja sitä enne parina kertana Elmerin mukana. 


suokkilähtö menossa

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kesää odotetaan!

yksi kevään ja kesän merkkejä on leskenlehdet !



Tähän viikkoon on mahtunut aurinkoisia kelejä ja ratsastusta. Ollaan käyty nyt pari kertaa maastossa tallilaisen kanssa. Viime maastoreissu sujui muuten hyvin mitä nyt tuulessa heiluva pressu tai ihmiset vähän pelotti. Pressun kanssa kävi niin että Niksu yritti kääntyä ja lähteä 2 kertaa kotia päin matkalla. Mutta päästiin sitten 
"voi kun väsyttää"
Lauantaina käytiin taas reilun pituinen maasto. Reissu meni muuten hyvin mutta taas oli mörkö matkalla. Ravailtiin taas vähän matkaa.

Tänään menin kentällä ihan kevyesti kun omat voimat oli hävinny tallille pyöräilymatkan aikana, mutta menin ihan perus askeleet vaan läpi rennosti.
maastoon lähdössä, team nakki&makkara
Okei okei, myönnän. Saattekin vähän videota. Liikkestä näkee jäykkyyttä.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Inspiraatio hukassa + uusia kuvia

Voisin vaan lisätä tähän postaukseen otsikon. Eikö se riittäis ? Moneskohan kerta tämä on kun istun koneen ääreen ja mietin mitä kirjoitan. Välillä ärsyttää kirjoittaa mitään koska heti ihmiset on haukkumassa ja päättelemässä omiaan, vaikka kaikkea faktaa ei ole kirjoitettu. Sekä ihmiset eivät voi tulla suoraan kysymään vaan miettivät ja kysyvät niiltä jotka asioita eivät tiedä.


Noh, sitten kuulumisiin. Kohta on täällä päin hööksin avajaiset ja katselin jo vähän mitä pitäisi hankkia, ainakin uudet mustat jalustinhihnat ja ehkä uusi remonttiturparemmi. Ehkä myös sitä ja vähän tätä.
Kesäksi tallille olisi tulossa kai uittopaikka jota odotan innolla ja toivon että Niksu olisi vielä hengissä että päästäis polskuttelemaan.



Yritän tässä muistella mitä ollaan Niksun kanssa viime viikolla tehty. Perjantaina ratsastin kentällä ainakin.
Sunnuntaina kävin Niksun kanssa kahestaan semmonen puolen tunnin maasto. Niksu oli tosi fiksusti. Mentiin vain käyntiä ettei poni lähde ainakaan lapasesta. Yhessä vaiheessa en tiedä mitä Niksu säikähti kun veti stopit ja yritti peruuttaa pois. Huomasin sitten vähän matkan päästä hirven jäljet jotka meni tien yli. Kotimatka oli sipsuttelua ja jarruttelua ettei poni innostu liikaa. Kotiin päästessä olin tosi ylpeä ponista ! Se oli käyttäytynyt niin hyvin koko matkan. Menin vielä kentällä ottamaan ravia ja laukkaa maaston jälkeen. Sää oli kyllä niin upea että oisin voinut olla koko sunnuntain tallilla. Menin tekemäänkin aamutallia sunnuntaina.



#selfie#with#my#horze
Maanantaina lähdettiin myös tallikaverin kanssa maastoon niin että hän ajoi omalla hevosella ja minä ratsastin Niksulla. Käytiin reilu 40 minsan lenkki. Otettiin yksi ravipätkä ja Nisku ravasi tosi nätisti, ei yrittänyt lähteä vaikka kaveri menikin edellä lujempaa. Tämäkin reissu oli kiva ja onnistunut ilman mitään pahempia temppuiluja. Kotiin päin oli vaan taas semoista sipsutusta. Niksu ei välittänyt onneksi autoista mitään kun niitä alkumatkasta tuli monta vastaan. Niksu sai sitten melassivettä palkkioksi :)

Ratsastusmateriaalia ois kyllä ollu, mutta mietin pitkään laitanko videoita tänne, mutta tulin siihen tulokseen etten laita, koska muuten joku tulee kuiteskin taas haukkumaan ja pätemään jotain. Kohta pitäis myös hevoset madottaa ja kohta ois kengitys, yritän venyttää vielä pari viikkoa jos kengät pysyy jalassa.





maanantai 14. huhtikuuta 2014

"mä katson kun sä tanssit"

En ymmärrä mikä tuossa muistikortissa mättää kun ei lisää uusia kuvia koneelle, joten piti kopsata facebookista osa.
Eli kuvat ovat ehkä viikon takaisesta irtojuoksutuksesta. Nyt Niksun liikutukset on vähän jäänyt kun on ollut kiire tai kauhea ilma. Mutta jospa loppuviikosta taas kerkeää liikuttamaan muutenkin kuin taluttelua. Jospa pian pääsis myös selkään asti.Mutta taas tämmönen tylsä kuvapläjäyspostaus kun ei ole oikein muuta asiaa. Oisko teillä toiveita ? 

Rohkeasti vaan ehdottelemaan !

kaunis ruuna<3