lauantai 17. elokuuta 2013

Varustehaaveiluja

Haaveilin ja katselin kaikkia kivoja kamoja hööksiltä ja ajattelin kasata niitä vähän tänne. Joskus kun saan lottovoiton niin ehkä hankin nää :DD (sitä odotellessa)

Tällänen kiva, sininen huopa

Pintelit huopiin sopivina 

tää ois kiva estepenkkiin, tämmönen ruskee meillä onkin jo

ruskea korvahuppu ylläolevaan ruskeaan huopaan

sävysävyyn siniseen huppukin

kauan haaveilemani otsapanta, joskus tän vielä hankin!



 Tämmöset suitset ja rintaremmimartingaali settinä ois meille tulossa : ) nää on tosi kivan näköset

torstai 15. elokuuta 2013

Tiistain tunnilla

Otsikkokin kertoo siis että oltiin Niksun kanssa tunnilla tiistaina. Tällä kertaa oli eri opettaja kuka oli ekalla tunnilla.

Tulin hyvissä ajoin tallille, hain varusteet karsinan eteen ja aloin harjaamaan ja varustamaan Niksua. Lähdettiin Jennan kanssa vähän aikasemmin ulos ja otettiin kuvia.




Sitten mentiin maneesiin ja käveltiin alkukäynnit. Melkein heti alettiin tekemään väistöjä niin että tultiin keskihalkaisijalle siitä lähdettiin väistämään kohti vasenta nurkkaa. Loppua kohden Niksu alkoi tähän suuntaan väistämään tosi kivasti. Sitä tehtiin hetkinen käynnissä ja lisättiin tehtävään vielä kulmasta ravinnosto ja ravivoltit päätyyn ja pitkän sivun keskelle. Välissä käveltiin hetki rennommin ja vaihdettiin suuntaa. Tähän suuntaan tehtiin eka hetki käynnissä. Tämä olikin Niksulle hankalampi suunta, se yritti välillä pysähtyä ja vingertää minkä kerkesi. Kävelin kerran maneesin ympäri ja yritin uudestaan. Hetkisen jälkeen onnistui jo paremmin. Vähän ajan päästä lisättiin se raviin siirtyminen tehtävään. Jossain vaiheessa lisättiin pääty-ympyrälle laukannosto. Niksun laukka tuntui eka kauhean töksähtävältä, enkä oikein mitenkään meenannut saada sitä paremmaksi, vaikka kuinka yritin. Toiseen suuntaan laukka pyöri jo paremmin. Kysyin vielä opelta että saanko laukata siihen vaikeampaan suuntaan vielä kun jäi huono tuntuma siitä.






Toisella laukkakerralla Niksu meni jo paremmin. Se pyörittikin laukkaa pehmeemmin. Yksi syy löytyi miksei Niksu nosta laukkaa napakasti toiseen suuntaan käynnistä.. Sitten loppuraveja hetken ja siihen oli hyvä lopettaa. Heppa oli mukava, opettaja oli kiva ja osasi neuvoa. Tajusin vähän paremmin miten mun pitäs ratsastaa Niksua. Ja kerranki joku sano ryhdistä :D Sain monia hyviä vinkkejä ja ohjeita. Ja kuvista kiitos Jennalle.











smileeeeee :-)


Ja jos joku haluaa vielä laittaa kysymystä kysymyspostaukseen vielä tämän viikonlopun voi. Sitten alan kokoamaan postausta. Toivoin että tulisi vielä edes pari kysymystä.

tiistai 13. elokuuta 2013

Pikapostaus

En ole taaskaan kerennyt koneen ääreen. Mutta kertoilen nyt edes jotain.

Viime la meillä oli Niksun kanssa tunti. Siinä tehtiin käynnissä, ravissa ja laukassa kolmikaarista kiemurauraa. Tehtiin myös vähän väistöjä. Niksu oli silloin kiva ja toimi ihan kivasti, vaikkakin muita hevosia oli ympärillä.


Eilen Niksulla oli raspaus ja kengitys. Ell oli tosi mukava. Onneksi Niksulla ei ollut sen pahempia piikkejä. Samalla kun kengittäjä oli tallilla kysyin häneltä kehtaisiko löydä Niksullekkin uudet kengät jalkaan.


Kerron tämän päivän tunnista lisää kun joskus saan Jennalta kuvat : )
Loppuun vähän vanhoja arkiston kuvia.





sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kun ei onnistu niin ei vaan onnistu...

Viime päivät ei oo oikein Niksun kanssa onnistunut. Jostain syystä ei olla päästy yhteystyösopuun, josta johtuen hevonen on ollut huono, en ole osannut ratsastaa, mikään ei oo onnistunut.

Torstaina oli kauhea vesisade ja kuralöllökenttä, mutta siitä huolimatta meillä oli Niksun kanssa Anskun tunti. Mentiin ihan kivaa puomitehtävää. Keskellä kenttää oli 4 puomia isona keskiympyränä. Eka tultiin käynnissä niin että joka puomin ympärille tehtiin voltti. Niksu ei meenannut oikeen alussa taipua mihkään. Siinä yritin sitä taivutella. Toiseen suuntaan se oli hyvä ja taipusa, mut toiseen suuntaa ku rautatanko. Välillä vaihdettiin suuntaan, jossa hetkisen pyöriteltiin voltteja. Sen jälkeen alettiin tekeä samaa ravissa. Se olikin hankalempaa kun ulopohje ei oiken ollut kuulolla, joka teki kääntämisestä jo hitusen hankalampaa. Hetken työskentelyn jälkeen alkoi sujua jo vähän paremmin. Vaihdettiin taas suuntaa ja tehtiin samaa toiseen suuntaan.

   Tehtiin laukassa vähän erinlaista tehtävää. Puomit oli samoilla paikoilla, mutta nyt tultiinkin vain kahta puomia ympyrällä. Oli tarkoitus saada tuotua Niksua paremmin puomeilla ja saada se ns. hyppään yli ja löytämään paikka. Jotkut lähestymise onnistu, jotkut taas ei. Ravailin hetken pitemmillä ohjilla. Hetkisen kävelin ja sitten lähdettiin talliin purkamaan ja pesemään Niksu.






Perjantaina hypättiin maneesissa, kun tuntejakaan ei ollu. Verkkailin jo maneesissa vähän ennekuin Ansku tuli. Siinä sitten Ansku rakenteli esteitä meille. Toisella pitkällä sivulla oli sarja. Toisella sivulla pysty/ristikko, ja lävistäjällä pelkkä portti. Pari puomiakin maneesin pohjalla oli. Alussa tultiin ristikko molemmista suunnissa ravissa. Sitten laukassa. Nostettiin laukka pääty-ympyrällä, ja yritettiin tystää laukka hyväksi ja sitten lähestyttiin estettä. En saanut laukkaa ensinnäkään hyväksi ja Niksu lähti kiihyttelemään esteille, joka oli tosi ärsyttävää. Alusta alkaen mikään ei tuntunut onnistuvan, ja minulta meni hermo kun kaikki oli pelkkää sähellystä, siit huolimatta oli jatkettava, vaikka olisin halunnut hetken vetää syvään henkeä ja miettiä mikä meni vikaan. Sitten tultiin pari kertaa sarjaa. Se ei alussa onnistunut, hetken päästä hevonen meni edes suoraan. Sitten hypättiin porttia eka pari kertaa ravissa ja sitten laukassa. Siihen tuli ihan ok hyppyjä, käänsin vaan Niksun liian ajoissa esteen jälkeen. Sitten tultiin pientä rataa. Puomi,puomi,pysty, raviin,portti,voltti,laukka, sarja. Jotenkin tuohon malliin se meni. Molemmat radat meni ihan surkeesti. Kauheeta sähellystä, jarruja ei löytynyt ja tuntu et seinät kaatuu niskaan, sillä tämä oli toka kerta kun hyppäsin maneesissa. loppuraveissa Niksu säikähti jotain ja mulla oli ihan liian lyhyet jalustimet joten meenasin lentää kyydistä kun tasapaino heitti liikaa. Sitten pettyneenä ja vihaisena lopetin tunnin ja lähdin talliin purkamaan hevosen.


         Loppuun saaatte  pari videopätkää, joista kiitos Iitulle : ) Huomaa miten huonot paikat tuli, ja heppa kiihytteli liikaa. Ja minua ahistaa vieläkin hypätä maneesissa, kun tuntuu että tuossa maneesissa tulee oikeesti seinät vastaan.



 Seuraavassa postauksessa saatte pari varustehankintahaavetta ja selotuksen lauantain tunnista.


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Miian ja Niksun estepäivä

Noniin, Miia sai kirjoitettua omaan blogiin Niksun hyppelöistä ja seuraava teksti on kopsattu siis suoraan Miian blogista ! 

Tarkoitus oli että hyppäilen jotain radantynkää ja sarjaa, sillä sarjat on kuulemma olleet Niksulle hankalia. Pistettiin sitten kentälle yhden askeleen sarja ja kaareva linja - jota ei sitten loppujen lopuksi kertaakaan tultu kaarevana linjana. Tuli pari muuttujaa, niistä lisää kerronnan edetessä!

"Mami ootsä ny ihan varma tästä?"


Alkukäynneissä Niksun oli ihan pakko testata heti pari asiaa. Nimittäin nurkassa olevia tavaroita voi säikkyä ja paskalle voi pysähtyä, eikös? No ei. Ravissa ja laukassa tein hyvin perinteisen verkan: Pärtsäilyä pääasiassa ympyröillä ja muutamat siirtymiset.







Kaislikossa suhisee. Tai siis pusikossa rapisee. Tien puoleinen lyhyt sivu oli vähän jänskä kun sieltä kuului aina välillä vaikka 
mitä ääniä (lintuja, kissa, autoja, ihmisiä..) niin piti vähän ottaa pieniä lähtöjä.


Sileän verkan jälkeen siirryin sarjalle, joka siis oli puomeina. Ihan jo senkin takia, että piti testailla ja mallailla väli oikean mittaiseksi - eli pidentää melko reilusti. Oon niiiin huono arvioimaan sarjavälejä! Tai siis lähinnä sitä tietyn hevosyksilön laukan pituutta.
Ensin pari kertaa ihan siis puomeina, ja sitten nostettiin b-osa ristikoksi. Vähän ehkä tasapainotonta tai holtitonta se meinasi olla, semmoista perus kokemattoman hevosen juttua, mutta ei nyt sinällään mitään suurempaa mistä olisin lähtenyt sanomaan että sarjat ovat ongelma. Ehkä Niksu vaan on niin fiksu että se on pohdiskellut asioita :) Parit hypyt siis näin, ja sitten a-osakin ristikoksi. Edelleenkään ei sen suurempia ongelmia, ainoat ongelmat olivat ettei askel sattunut ekalle ja sitten mentiin vähän isoilla loikilla.

Totesin myös näitä kuvia katsellessa kaksi asiaa. Panssari voi olla paikoillaan, välillä kun nousee kinttu/kintut aika näpäkästi
ja toisekseen, esteet oli ihan liian pieniä. Muttakun haluan että kaikki on kondiksessa ennen kuin lähden nostamaan! :D

Sarjan jälkeen siirryin ristikko-okserille. Pari hyppyä sinne, vähän isoilla loikilla taas, ja sitten totesinkin että pari kertaa tulen sitä kaarevan linjan jälkimmäistä osaa jolla oli tarkoitus tehdä laukanvaihtoa, ja sitten se linja muuttuu suoraksi. Niksu nimittäin lähti erityisesti oikeassa kierroksessa 
heti maahantultuaan kääntymään voimakkaasti oikealle. Itse asiassa se kyllä lähti jo sarjaakin tullessa aina kaartamaan sisälle... Ei kiva. Kyllä hevosen pitää mennä esteen jälkeen suoraan ellei sitä käännetä!
Suoralle linjalle siis neljä askelta ja paikka sitten sattui joko hyvin tai hyvin huonosti, ekasta hypystä, kiemurtelun määrästä ja vauhdista riippuen. Kerran mentiin jälkimmäisestä ohi kun kontrolli vähän petti enkä kehdannut survomalla survoa epätasapainosta yli. Vikalla kerralla sitten tulikin ihan superhyvin ja Niksulta ihan täysin oikeanlainen reaktio pidätteeseen, jes!
Aivan liian pieniä, aivan liian pieniä...

Olin muuten positiivisesti yllättynyt istunnastani! Kermalla hypätessä jäin puristamaan polvella ja kipristyin ihan kiinni hevoseen,
mutta näköjään Niksu sitten sopii mun istunnalle paremmin! ;D



Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, palattiin vielä pohtimaan sitä sarjaa toisesta suunnasta. Nyt Niksu oli sitten innostunut jo sen verran, että se lähti vähän jopa ryntäämään sarjalle, eikä sitten mahtunut väliin. Innarina siis tultiin - kahdestikin - ennen kuin sitten uskalsin ottaa tarpeeksi selkeästi sitä kiinni ja se itsekin hoksasi että kappas, näinhän tää onkin kivempaa. Sitten vielä b-osa pystyksi, kerran hyvin niin ja kiitti meille riitti!

Se on se ilmeratsastus, erityisesti kun ajatusmaailma on luokkaa "voi perse!". Otsikon kamikaze-viittaus liittyy siis näihin sarjalla
tehtyihin innariratkaisuihin ja lisäksi noihin muihin "katos, ei mahdu enää askelta, lähden siis täältä reilun parin metrin päästä"
-loiskautteluihin. Isoimmasta loikasta saatiin kuulla yleisöstäkin kommentteja että huh huh :D


Loppukäyntejä tulikin sitten käveltyä suunnilleen puolisen tuntia, kun Miia ensin reippaana kantoi esteet pois, jonka jälkeen lähdimme vielä käymään maastoja ihmettelemässä. Niksulla siis vähän tapana tuota säpsymistä, joten lähdettiin sitten sitäkin ajatellen käymään niin, että Miia otti riimunnarun mukaan ja talutti sitten tarvittaessa. Kuntoilujutut ja frisbeegolfaajat oli aika jänskiä.



Kaikki kuvat siis © Miia Keinänen, kiitoksia jälleen kuvista, avusta ja hepasta! :)



Mitä mieltä olitte tämmösestä postauksesta ? Kuvia ainakin oli paljon. Itse en osaa muuta oikein sanoa kun meno näytti hyvälle. Miia sai Niksun kulkemaan hyvin ja molemmat oli innoissaan :D


maanantai 5. elokuuta 2013

Kuvapläjäys

tässä kuva uuden tallin kentästä ja maneesista 

tallin pihaa


Kuvailin Niksu kun se oli ulkona. Itse ratsastin vuorostani Niksulla. Se ei oikein tahtonut keskittyä mihinkään, vaikka tarkoituksena ois ollu kevyt taivuttelu ratsastus eilisen hyppäämisen jälkeen. Mutta se meni väkisinkin pieneen vääntöön kun heppa ei ois millään halunnu kuunnella apuja, se halus vaan juosta ja painaa ohjalle. Hetken väännettyä herra keskittyi edes vähän paremmin. Otin vähän ravia suuntaansa. Kävelin hetken ja otin yhdet hyvät laukkapätkät. Varasin samalla myös lauantaiksi meille tunnin, saas nähä mitä siitä tulee. Innolla (lue ei niin innolla) odottelen sitä.
Nyt ette kyllä saa ratsastuskuvia kun niitä ei ole : /








kuva on tarkotuksella hieman epäselvä