Oon yrittäny nyt joka päivä liikutella ainakin käynnissä Niksua. Ravia ollaan otettu vähän kelien ja polven mukaan. Kevät on ilmeisesti tulossa ku karvan tiputus alkaa ja lumet meinaa sulaa pois ja koko tallin piha on jäätikkönä. Katsotaan, katsotaan mitä tässä käy.
tiistai 25. helmikuuta 2014
"tää on kaunis päivä, mä oon sopivasti onnellinen"
Oon miettiny nyt tosi pitkään miten aloitan tämän postauksen kirjoittamisen ja mitä siinä kerron. Noh, voisin eka vaikka vähän selventää missä mennään. Eli pari vk sitten kävi ell tarkistamassa Niksun polven. Sen jälkeen oikeasti luulin että joudun Niksusta luopumaan, mutta joku ääni päässäni(Ansku siis) sanoi ettei vielä saa luovuttaa. Mietin pitkään ja hartaasti, meneekö Niksu monttuun vai ei. Päätin kuitenkin vielä ultrauttaa polven kotona koska klinikalle olisi tullut vasta kuukauden päästä kuvausvälineet. polvi siis ultrattiin, nivel oli ehjä, polveen oli tullut sidekudosta joka aiheuttaa turvotuksen. Niksulle määrättiin liikuntaa, lämpöhoitoa sekä fysikaalista hoitoa ja kipulääkettä. Ajan kanssa sidekudoksen pitäisi siis ilmeisesti alkaa "häviämään" polvesta sekä epäpuhtauden? lähteä itsestään pois. Näillä hoidoilla siis mennään.
torstai 20. helmikuuta 2014
maanantai 10. helmikuuta 2014
sunnuntai 2. helmikuuta 2014
Kuulumispostaus kuvian kera
Pientä päivitystä nyt tännekki. Eli viime postauksesta on nyt kulunu taas viikko ja siinä ajassa on jotain kerenny tapahtua.
Alotin Niksulla taas pienen ratsastamisen maanantaina. Eli oon sen kanssa vaan kevyesti kävelly ja vähän ravaillu. Jalka on ollu ihan ok, turvotusta on vielä, mutta oon kylmänny aina ennen ratsastusta ja ratsastuksen jälkeen. Pakkasta on ollut aika paljon taas, mutta se on vaan uhrauduttava. En kuitenkaan ole ratsastanut kuin puolisen tuntia. Polvi on vielä jäykkä ravatessa, joten oon yritelly sitä verrytellä vähän.

| eii, meenasin kuolla ku näin tän kuvan ! |
oikeesti, mitä näille kuvien laaduille tapahtu ?! ihan hirveen näkösiä : / mua on välillä alkanu ahistaa ja ärsyttämään ulkopuolisten kommentit Niksun polvesta vaikka he eivät todellista tilannetta välttämättä tiedä. Ja jos te jotkut anonyymit olette eläinlääkäreitä ja tiedätte mitä polvelle pitää tehdä niin tulkaa korjaamaan se, maksan vaikka miljoonia teille jos saatte polven päivässä kuntoon.Se ei ole ehkä niin helppoa kuin jotkut luulee. Ei ole tarkoitus pahoittaa mieltänne, mutta toivon myös samaa, ettette pahoita minun mieltäni näillä jutuilla.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Say something
Viikko mennä hurahti taas ja pakkasta on ollu taas hurjasti. Useempana päivänä pakkasta on ollu lähempänä -25 ylikin. Ei tuolla pakkasella oo paljoo hevosiakaan liikuteltu. Kävin tekemässä aamutallin ja hoitamassa Niksun ma-pe, kun illasta mulla on sitten ollut töitä. Parina päivänä oon kävelytelly Niksua maastossa ja eilen kävelytin kentällä liinan päässä. Olen myös kylmäillyt joka aamu Niksun polvea, joinakin aamuina se on ollut aika turvoksissa. Mutta kylmäyksellä ja kävelytyksellä turvotus on lähtenyt. Alkuviikosta tein niin että kylmäys, kävelytys, kylmäys ja kävelytys peräkkäin. Sen jälkeen polvi näytti jo hyvälle. Nyt Niksulla on lääkekuuri meossa, joten pitää toivoa että se auttaisi. Siitä sitten lisää kun kuuri loppuu.
![]() |
| uus toppaloimi tuli vihdoin ja viimein postissa. |
![]() |
| tuitui:3 |
![]() |
| loimen testausta ja polven kylmäystä |
![]() |
| Niksun ilme on ihan: tylsääääää! |
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Mietteitä ja kuulumisia
Taas tajusin että ajattelin kaikkea pahinta. Mielessä on käynyt monet kerrat, entä jos Niksun polvi alkais nyt pikkuhiljaa paranemaan, mutta ei. Aina on tullut joku. Esim nyt pari päivää sitten olin juoksuttamassa Niksua pellolla kunnes se lähti ja kaatui nenälleen. Silloin näin sen kauhun. Se ei varannut heti jalalle painoa mutta lähti kuitenkin juoksemaan tallille päin päästyään irti liinasta. Silloin taas ne kaikki kauhukuvat nousi pintaan. Kun sain hepan takasin kiinni, se varasi onneksi jo painoa ja käveli tosi varovasti. Uskaltaakohan tässä kohta edes kävelyttää tuota hevosta kun aina tapahtuu lisää kauheuksia. Epätoivo iskee jälleen. En tiedä pitäisikö vaan katsoa ja odottaa mitä aika tuo tulleessaan vai pitäisikö vaan päästää ja luovuttaa ?
Palautuuko polvi enää koskaan semmoiseen kuntoon että se kestää normaalia käyttöä? Polvessa ei pitäisi kuitenkaan olla mitään kuvien perusteella ja ell sanoi että polvi paranee. Mutta onko tämä totta ?
Siinä oli taas semmosia kuulumisia. Eilen en käynyt tallilla, koska oli taas semmonen työvuoro etten olisi mitenkään kerennyt. Satulan pitäisi mennä ensiviikolla huoltoon, joten sen saan hoidettua. Toivottavasti meidän paketti tulisi ensiviikolla jo postiin. Pitää toivoa että jokin aamu ensiviikolla olisi taas ihana ja aurinkoinen niin voisin ottaa kameran tallille. Ensikuussa olisi taas aika soittaa ell rokotuksesta ja raspauksesta. Vuosittaisen rokotuksen aika ois ja samalla pitää raspauttaa kun edellisestä kerrasta alkaa olemaan puolisenvuotta. Viimeksi piikkejä ei ollut pahasti ja ell sanoi että puolenvuoden välein raspaaminen pitäisi riittää.Vai olikohan se vuoden. En nyt muista mutta sama se raspauttaa samalla.

| Miia ja Niksu kesällä. Hienon pörheä poni lainakuskin alla : ) |
tiistai 14. tammikuuta 2014
14.1
Nyt tässä tämmöinen pieni postaus tältäpäivältä. Eli menin aamutalliin klo 8 aikaan. Heitin hepoille ruuat, vein heinät tarhoihin, loimitus ja hepat ulos. Siivosin Niksun ja sen naapurin karsinat, laitoin ruuat ja heinät valmiiksi karsinaan. Otin Niksun käytävälle ja varustin sen. Menin kentälle jossa nousin kyytiin ja sitten suunnattiin pellolle. Siellä otettiin normi käyntiä ja vähän ravi työskentelyä. Otin myös ihan pikkasen laukkaa kokeiluna. Alussa meenas olla vähän hyppimistä ja pomppimista. Kävelin hetken vielä pellolla kunnes lähdin maastoon. Niksuhan ei oo mikään maastovarmin heppa ja sen kanssa maastossa käynti on aina arvoitus. Tänään onnistuttiin kuitenkin ihan hyvä ja rauhallinen lenkki tekemään. Mitä nyt vähän steppailtiin ja "säikähdettiin" ja pompittiin etiäpäin. Satula ois kyllä ihan kiva kaveri tässä tilanteessa, joka muuten ehkä saadaan jo ensviikolla käyttöön. Sitä odotellessa pitää vielä kittuutella ilman. Ratsastuksen jälkeen purin ponin sekä juotin sen, loimitus ja ulos. Loppuun sielä sitten vähän puhelinkuvia. Aamulla oli tosi nätti ilma vaikka olikin vähän kylmä.
Kävin vielä illastakin tallilla ottamassa hevoset sisälle ja laittamaan vedet.
![]() |
| mitähän blogger teki tälle laadulle ?!): |
![]() |
| hieman Niksun loimitusta, yöksi sille tulee talliloimi jos pakkasta on yli -10 astetta |
![]() |
| jäätynyttä p*skaa menossa lantalaan. On muute hankala siivota karsinaa ku se on tämmöstä jäämöhkärettä |
![]() |
| pitäs ukkelin tareta liikutuksen jälkeen kun on kaulakappaleellinen fleece ja kaulakappaleellinen 300 g toppaloimi |
![]() |
| kauniissa aamusäässä lähdössä ratsastamaan. Pakkasta oli siis yli -10 |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)