sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kesää odotetaan!

yksi kevään ja kesän merkkejä on leskenlehdet !



Tähän viikkoon on mahtunut aurinkoisia kelejä ja ratsastusta. Ollaan käyty nyt pari kertaa maastossa tallilaisen kanssa. Viime maastoreissu sujui muuten hyvin mitä nyt tuulessa heiluva pressu tai ihmiset vähän pelotti. Pressun kanssa kävi niin että Niksu yritti kääntyä ja lähteä 2 kertaa kotia päin matkalla. Mutta päästiin sitten 
"voi kun väsyttää"
Lauantaina käytiin taas reilun pituinen maasto. Reissu meni muuten hyvin mutta taas oli mörkö matkalla. Ravailtiin taas vähän matkaa.

Tänään menin kentällä ihan kevyesti kun omat voimat oli hävinny tallille pyöräilymatkan aikana, mutta menin ihan perus askeleet vaan läpi rennosti.
maastoon lähdössä, team nakki&makkara
Okei okei, myönnän. Saattekin vähän videota. Liikkestä näkee jäykkyyttä.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Inspiraatio hukassa + uusia kuvia

Voisin vaan lisätä tähän postaukseen otsikon. Eikö se riittäis ? Moneskohan kerta tämä on kun istun koneen ääreen ja mietin mitä kirjoitan. Välillä ärsyttää kirjoittaa mitään koska heti ihmiset on haukkumassa ja päättelemässä omiaan, vaikka kaikkea faktaa ei ole kirjoitettu. Sekä ihmiset eivät voi tulla suoraan kysymään vaan miettivät ja kysyvät niiltä jotka asioita eivät tiedä.


Noh, sitten kuulumisiin. Kohta on täällä päin hööksin avajaiset ja katselin jo vähän mitä pitäisi hankkia, ainakin uudet mustat jalustinhihnat ja ehkä uusi remonttiturparemmi. Ehkä myös sitä ja vähän tätä.
Kesäksi tallille olisi tulossa kai uittopaikka jota odotan innolla ja toivon että Niksu olisi vielä hengissä että päästäis polskuttelemaan.



Yritän tässä muistella mitä ollaan Niksun kanssa viime viikolla tehty. Perjantaina ratsastin kentällä ainakin.
Sunnuntaina kävin Niksun kanssa kahestaan semmonen puolen tunnin maasto. Niksu oli tosi fiksusti. Mentiin vain käyntiä ettei poni lähde ainakaan lapasesta. Yhessä vaiheessa en tiedä mitä Niksu säikähti kun veti stopit ja yritti peruuttaa pois. Huomasin sitten vähän matkan päästä hirven jäljet jotka meni tien yli. Kotimatka oli sipsuttelua ja jarruttelua ettei poni innostu liikaa. Kotiin päästessä olin tosi ylpeä ponista ! Se oli käyttäytynyt niin hyvin koko matkan. Menin vielä kentällä ottamaan ravia ja laukkaa maaston jälkeen. Sää oli kyllä niin upea että oisin voinut olla koko sunnuntain tallilla. Menin tekemäänkin aamutallia sunnuntaina.



#selfie#with#my#horze
Maanantaina lähdettiin myös tallikaverin kanssa maastoon niin että hän ajoi omalla hevosella ja minä ratsastin Niksulla. Käytiin reilu 40 minsan lenkki. Otettiin yksi ravipätkä ja Nisku ravasi tosi nätisti, ei yrittänyt lähteä vaikka kaveri menikin edellä lujempaa. Tämäkin reissu oli kiva ja onnistunut ilman mitään pahempia temppuiluja. Kotiin päin oli vaan taas semoista sipsutusta. Niksu ei välittänyt onneksi autoista mitään kun niitä alkumatkasta tuli monta vastaan. Niksu sai sitten melassivettä palkkioksi :)

Ratsastusmateriaalia ois kyllä ollu, mutta mietin pitkään laitanko videoita tänne, mutta tulin siihen tulokseen etten laita, koska muuten joku tulee kuiteskin taas haukkumaan ja pätemään jotain. Kohta pitäis myös hevoset madottaa ja kohta ois kengitys, yritän venyttää vielä pari viikkoa jos kengät pysyy jalassa.





maanantai 14. huhtikuuta 2014

"mä katson kun sä tanssit"

En ymmärrä mikä tuossa muistikortissa mättää kun ei lisää uusia kuvia koneelle, joten piti kopsata facebookista osa.
Eli kuvat ovat ehkä viikon takaisesta irtojuoksutuksesta. Nyt Niksun liikutukset on vähän jäänyt kun on ollut kiire tai kauhea ilma. Mutta jospa loppuviikosta taas kerkeää liikuttamaan muutenkin kuin taluttelua. Jospa pian pääsis myös selkään asti.Mutta taas tämmönen tylsä kuvapläjäyspostaus kun ei ole oikein muuta asiaa. Oisko teillä toiveita ? 

Rohkeasti vaan ehdottelemaan !

kaunis ruuna<3






sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Onko pakko jos ei haluu ?

Otsikko ei liity vain bloggaamiseen vaan vähän kaikkeen. Elämä meinaa taas potkia hieman päähän, varsinkin näissä hevosjutuissa. Taas meinaa pukata satulaongelmia, hevosella on pää täynnä karvattomia hampaanjälkiä ja haavoja. Täällä blogissa tulee välillä negatiivisia kommentteja, asioista joita ihmiset ei välttämättä todellisuudessa tiedä kunnolla. 
suitsien puhdistusoperaatio

Mutta sitten vähän viikon sisälle. 
Maanantaina käytiin reilun tunnin maastolenkki ratsain. Niksu oli onneksi nätisti eikä pelännyt lähes mitenkään ja autot taikka pyörällä ajavat lapset ei tuottanut ongelmia. Ainut mistä Nippeli sitten vähän otti herkkää oli kun kaveria toruttiin raipalla. Maastossa otettiin vähän ravia ja laukkaa. Laukassa oli ainut missä Niksu vähän innostu ja tuntu ettei jarrut toimi. Eli onnistunut ja kiva maasto takana : )






ti-ke en muista yhtään mitä teht
Torstaina käytiin sitten tallilaisten kanssa maastolenkki niin että muut ratsastavit paitsi minä talutin Niksua. Käyntiin noin 40-50 minuutin lenkki. Käveltiin koko lenkki mitä nyt Niksu sipsutteli ku kaverit meenas mennä niin kauas. Niksu oli taas lenkillä tosi nätisti eikä autot tuottanut ongelmaa. 

Loppuviikko onkin ollu vaan kävelyttelyä. Jouduin nyt laittamaan vanhoja kuvia kun uudet kuvat olivat hävinny jonnekkin tai se oikea muistikortti on jossain hukassa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Puhelin kuvia

Noniin, vähän kuulumisia siis. Oli tarkotus jo kirjoittaa vähän aikasemmin mutta pe-la välisenä aamuna nukuin vaan pari tuntia, joten ei tuo aivotyöskentely ole oikein toiminut. Hauska viikonloppu ainakin oli!

Oon nyt ratsastanut Niksua melkein joka päivä. Se liikkuu ihan hyvin ja ainakin mielellään.. Vähän liiankin reipasta meinaa olla. Lauantaian suuntasin monien päiväunien jälkeen tallille. Tein tallihommat ja ratsastin. Haettiin satula myös takasin tallille kun se oli korjattu. Ratsastin semmoisen tunnin verran. Kävin alkukäynnit maastossa kävelee, oli muuten aika jännää. Kentälle siirrettyä alotin ravityöskentelyä. Niksu oli aika herkällä tuulella. Ravia molempiin suuntii sitten vähän laukkaa. Siinä Niksu alkaa aina ennakoimaan, ja meinaa innostua liikaa niin että peräpää lentää. Laukka oli ihan ok vasempaan suuntaan oikealle se on huomattavasti parempi. Kävelin välikäynnit jonka jälkeen otin vielä vähän ravia ja kävin ottamassa yhen laukkapätkän pellolla. Siitä huolimatta Niksu ois halunnu ravata loppukäntien aikana. Se oli tosi virkeä mutta ehkä se on ihan hyvä juttu että se haluua liikkua. Ratsastuksen jälkeen pesin jalat ja annoin polvelle lämpöhoitoa ja linimenttiä päälle.

Tänään annoin polvelle vain lämpöhoitoa ja harjasin mutakuonon kun en kerennyt ratsastaa.

Niksu sai raskaan työpäivän päätteksi vähän melassivettä
kävin ostamassa myös b-vitskua 
"apua, tuolta tulee ufoja"
niskasiilin leikkausta sekä korvakarvojen siistimistä

kevät on täällä!
yhtenä päivänä vähän juoksutusta
sievä kouluponi
ratsastusta

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

" Me pystytään tähän yhdessä "


Hellurei, taaskaan ei ole oikein mitään kerrottavaa joten postauksesta tulee kuvapainotteinen. Kelit ovat olleet karmivia eikä hevosta liikuttamaankaan ole päässyt.  Viimeksi liikutin Niksua tiistaina. Kenttä ja pellot muuttuivat koviksi ja epätasasiksi kun tuli pakkasta. Lunta oli parina päivänä joka ei auttanut tilannetta.

Polven laserointia

Sain taas laserin käyttööni. Siitä oli apua ekalla kerralla. Polvi pieneni jonkin verran hoidon jälkeen. Nyt katsotaan mitä eri ohjelma tuo apua. Laitteen omistaja laitteli viestiä myös laserin maahantuojalle ja kysyi häneltä neuvoa asian suhteen. 





Eilen pääsin sitten onneksi liikuttamaan Niksun hyvin kun kenttä oli sula, hieman löllö mutta ihan hyvä. Juoksutin eka, ja katsoin miten poni liikkui. Sitten siirryin ratsastamaan. Niksu liikkui hyvin ja mielellään. Otin ravia molempiin suuntiin uralla vaan. En uskalla vielä hirveämmin tehdä voltteja ravissa ihan varmuuden vuoksi. Oon muutenkin nyt ollut tosi arka ja varoivainen ratsastaessa. Otin myös laukkaa pienet pätkät. Niksu oli ihan kiva ratsastaa, ja rento myös. Ratsastuksen jälkeen pesin Niksun jalat ja mahanalusen hiekasta, samalla katsoin ettei riviä ole ja sitä ei onneksi ollut.

hokkihaava :/ selvittiin onneks viime talvi ilman näitä


niin ihana karvanlähtö...

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hieman uutta, muttei paljoa

Niksun kengitys oli perjantaina
laser laite joka on meillä maanantaihin asti lainassa polvea varten
Taas tämmönen puhelinkuva painotteinen postaus, koska oikein mitään kirjoitettavaa ei ole. Alkuviikosta muistaakseni ratsastin mutta loppuviikko on ollut juoksutusta tai huilia. Torstaina kävi Niksulla hieroja, joka hieroi hepan kokonaan läpi sekä venytteli ja mobilisoi jalat. Niksu ei ollut pahemmin jumissa. Oikea kankku ja vasen selkä oli ihan hitusen jummissa vain. Hierojakin ihmetteli ettei heppa ollut sen enempi jumissa vaikka yksi jalka on ollut puolikäytössä. Hieroja myös kehui miten hyvin Niksu antoi venytellä jalkoja eikä yrittänyt yhtään vetää pois. Hieronnan jälkeen hieroja käytti laseria selässä ja laserhoiti myös polven. Laser kone jäi meille maanantaihin asti käyttöö ja kerran päivässä sitä käytetään. 

  Tällä laserhoidolla pitäisi siis saada polvi paranemaan hieman nopeammin sekä se nopeuttaa verenkiertoa. Hierojalla ei ollut aikaisempaa kokemusta tämmöisen vamman hoitamisesta joten hän ei osannut yhtään sanoa millä tavalla tämä laserhoito auttaa. Ell soittaessa, hän sanoi että laserhoitoi nopeuttaa juurikin polven parantumista. En tiedä olinko vainoharhainen vai oliko polvi jo hitusen pienentynyt. 

  Perjantaina olikin kengitys. Tälläkertaa kävikin toinen kengittäjä joka kävi lyömässä Niksulle irtokengän takasin kiinni. Hän vaikutti tosi mukavalta ja osaavalta joten saa nähdä vaihtuuko kengittäjä, vai mihin suuntaan hänen jaksamisensa menee. Perjantaina vain juoksutin Niksua kun en kerennyt ratsastamaan. Nyt on taas poni hetkeksi hoidettu, jospa näillä päästäs pahempia juttuja etiäpäin. 
Niksun ruoka ja paaljon porkkanoita


Niikkeli sai myös ison kasan porkkanoita joita kelpoo nyt herkutella: )
mörköjä, heppa kasvo ainaki kahteen metriin ku pelotti 

Olisiko teillä jotain erikoispostaus ideoita joita haluaisitte minun tekevän ? Kommenttia jos jotain erikoista haluatte !:)